Uusilla ajatuksilla kesälomia kohti
Kuten Projektipäällikkö toukokuussa mainitsi, Projektisuunnittelija osallistui toukokuun lopussa Tampereella pidetyille Triangelipäiville. Tampereelle oli kokoontunut nelisensataa kirjastoalan ammattilaista, joista osa oli paikalla kaikki kolme päivää. Päivillä oli paljon tuttuja kasvoja eri kirjastoyhteyksistä. Tällaisten päivien anti on asiantuntijoiden esitysten lisäksi myös kollegoiden tapaamisessa ja kokemusten jakamisessa, parhaimmillaan saa käytännön neuvojen lisäksi uusia ideoita ja ahaa-elämyksiä: ai teillä on tämä asia hoidettu näin!
Päivillä puhuttiin paljon Library2.0:sta, Web2.0:sta, blogeista, wikeistä, yhteisöllisyydestä ja vuorovaikutuksesta ja siitä, että meidän kirjastolaisten on annettava myös asiakkaille mahdollisuus vaikuttaa, osallistua, keskustella ja tuottaa sisältöä. Siinäpä siis haastetta tulevaisuudeksi!
Triangelipäiviin kuuluu myös FinSMUG-päivä, jossa keskityttiin Nelliin. Saimme kuulla mielenkiintoisia ajatuksia Nellin opettamisesta ja nähdä tilastoja Nellin käytöstä eri kirjastosektoreilla. Ammattikorkeakoulujen keskuudessa Turun AMK muuten oli Nelli-istuntojen määrässä maaliskuussa 2007 ykkönen! Useammassakin esityksessä tuli esille ajatus Nelli-portaalin omaNELLI-toiminnon kehittämisestä sellaiseksi, että se mahdollistaisi tietojen jaettavuuden ja yhteisöllisyyden = lisäarvon! Tutkijat voisivat jakaa omia lähteitään ja omaNELLIin tallettamiaan muita resursseja muiden käyttöön ja muut hyötyvät tästä suodatetusta tiedosta. Kannatettava ajatus - menemmehän kirjastossakin aina ensin palautettujen hyllyyn etsimään suosituksia: joku toinen on jo lukenut tämän, se varmaan kannattaa lainata. Myös Amazonin kaltaiset palvelut ovat jo pitkään mainostaneet muita kirjoja "tämä henkilö, joka osti tämän kirjan osti myös tämän toisen kirjan" -tyylillä. Suosittelua käytetään myös LibraryThing -palvelussa. Tällaisista kirjastoasioista kiinnostuneiden kannattaa katsoa myös University of Huddersfieldin kirjaston sivut, sieltä löytyy wikiä, kirjojen arvostelua, kirjastoluettelosta osio People who borrowed this item, also borrowed … ja muuta mielenkiintoista.
Muistattehan, että myös Turun AMK:ssa on mahdollisuus käyttää Nellin omaNELLI-toimintoa - olettehan jo tutustuneet siihen? Tilastojen mukaan omaNELLIiä onkin jo käytetty jonkin verran ja toivottavasti mahdollisimman moni uusi käyttäjä testaa palvelua vaikkapa kesän sadepäivinä. Turun AMK:n kirjaston hankkimien e-aineistojen etäkäyttöhän tapahtuu kirjautumalla Nelliin sisään, ja siinä samassa myös omaNELLIn palvelut ovat kätevästi käytössä, yhdellä ja samalla kirjautumisella.
Opinnelliläisillä on enää päivä töitä ennen ansaittua kesälomaa. Kehittämisehdotuksia, koulutustoiveita tai muuta Nellistä mieleen tulevaa voi kuitenkin lähetellä myös kesän aikana osoitteeseen nelli(at)turkuamk.fi - käymme viestejä läpi heti lomilta palattuamme. Ja jos kesällä oma elämä tuntuu tylsältä, tutustu toisenlaiseen elämään, myös Triangelipäivillä esillä olleeseen Second Life -virtuaalimaailmaan.

Lämmintä, rentouttavaa
ja mukavaa kesää kaikille. Tapaamisiin taas elokuussa!
